![]() |
Pysäyttämättömyys ja yrittäjyys puhututtivat. Kuvan otti Jesse Valli / www.city.fi |
Tänään oli Pysäyttämätön
yrittäjä –kirjan julkistustilaisuus. Paikalla oli yli viisikymmentä yrittäjää, innovaattoria ja vaikuttajaa.
Pidin seuraavanlaisen puheen. Tässä puhe lyhentämättömänä:
Tervetuloa Pysäyttämätön yrittäjä –kirjan julkistustilaisuuteen.
Ennen kuin menen kirjaan syvemmälle, haluan kiittää teitä
kaikkia kun olette tulleet tänne. Haluan kiittää erityismaininnalla seuraavia
henkilöitä, joita ilman kirja ei olisi syntynyt: Kiitokset:
Jukka Niemelä, Satu Vainio, Taneli Tikka, Matias Savolainen, Terhi Majasalmi, Ollis
Leppänen, Ville Lähdesmäki, Teemu Arina, Martti Laosmaa, Kirsti Lonka, Jussi T.
Koski, Jukka Hassinen, Susanna Rantanen, Jukka Hietanen, Severi Virolainen, Aki
Antman, Eero Lehti, Jorma Hämäläinen,
Jussi Muurikainen, Hjallis Harkimo, Niko Papula, Juha Viitala, Tiina Eskola, Hanna
Mäenpää, Katja Ståhl, Riitta Saarikangas, Juha Koponen, Kyösti Kakkonen, Saara
Liukkonen
Erityiskiitokset
mentoreilleni, valmentajilleni, yhtiökumppaneilleni, työkavereilleni,
asiakkailleni, sukulaisilleni sekä yhteistyökumppaneilleni sekä perheelle, kun kestitte
vaikka Thaimaan lomalla räpläsin kännykkääni ja kirjoitin tämän kirjan.
Moni on kysynyt minulta mistä kirjan nimi tulee ja miksi
kirjoitin kirjan?
Olimme perheen kanssa lomalla Thaimaassa ja minä kun olen vähän tällainen levoton luonne, niin koko ajan pitää tehdä jotain. Siinä uima-altaalla sitten pohdin, että mitähän sitä tekisi. Funtsin että pitäisikö kirjoitella blogia vai lähteä prätkäilemään. Sitten jostain tuli mieleen kirja. Edellinen kirja minulta on tullut vuonna 2005 ja siitä on jo ikuisuus. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja jotain olen tässä ehkä oppinut. Ajattelin, että näistä opeista voisi olla hyötyä jollekin.

Laskeskelin, että lomaa
on jäljellä 25 päivää. Jos kirjoitan joka päivä 3-5 sivua, niin saan 75-100
sivua raakamateriaalia kasaan.
Synnytin itselleni: HALUn kirjoittaa, Unelma auttamisesta, Kirkas tavoite ja päivittäiset etapit.
Synnytin itselleni: HALUn kirjoittaa, Unelma auttamisesta, Kirkas tavoite ja päivittäiset etapit.
Mikä kirjan aiheeksi?
Olin ennen lähtöäni
pitänyt puheen Nuorten yrittäjien Hot Spot –tilaisuudessa ja kun kirjoitin
puhetta, mietin mitä haluan sanoa muille yrittäjille. Pidin puheen aiheesta: ”Meitä
yrittäjiä ei pysäytä mikään.”.
Meidät menestyvät yrittäjät erottaa tavallisista pulliaisista se, että haluamme kehittyä, haluamme kasvaa. Kun aloitimme bisneksemme meillä ei ollut mitään. Pian kohtasimme ensimmäiset haasteet, mutta selvisimme niistä ja pääsimme niiden yli. Kasvoimme. Saimme ensimmäiset asiakkaat. Ensimmäisen satasen laskutusta, sitten tonnin. Törmäsimme pian uusiin haasteisiin, mutta emme kääntyneet vaan taistelimme sisulla läpi harmaan kiven. Sisulla. Opimme ja kasvoimme ihmisinä. Pian meni rikki kymppitonni. Sitten sata tonnia. Vaikka liikevaihtoa on kertynyt, upeampaa on silti ollut tämä seikkailu mihin olemme päässeet ja kaikki ne kokemukset mitä olemme käyneet läpi. Korvaamattomia ovat nämä ympärillämme olevat ihmiset, joita tässä yrittäjäuramme aikana olemme oppineet tuntemaan.
Päätin kirjoittaa pysäyttämättömyys
-aiheesta, koska sinnikkyys ja pysäyttämättömyys on meille suomalaisille valttikortti,
jolle meillä sanastossa on jopa ihan oma sana: SISU.
Miksi yrittäjyys?
Peter F. Drucker määritti yrittäjyyden olevan asia,
mitä moni ei ymmärrä. Voi olla yrittäjä vaikka ei toimi yrittäjämäisesti. Yrittäjyys
ei ole pelkkää riskinottoa. Yrittäjyys on innovointia, rohkeutta, jatkuvaa
kehittämistä. Voi toimia yrittäjämäisesti vaikka ei ole yrittäjä. Sellaisesta
yrittäjyydestä puhutaan sisäisenä yrittäjyytenä.
Peter kiteyttää: Yrittäjyys on systemaattista
innovointia joka sisältää merkityksellistä ja organisoitua muutosten etsimistä,
muutosten systemaattista analyysia ja näiden muutosten tarjoaman mahdollisuuden
taloudellista ja sosiaalista hyödyntämistä.
(Peter Drucker: Entrepreneurship is defined as ‘a systematic innovation, which consists in the purposeful and organized search for changes, and it is the systematic analysis of the opportunities such changes might offer for economic and social innovation.
1964: Peter Drucker An entrepreneur searches for change, responds to it and exploits opportunities. Innovation is a specific tool of an entrepreneur hence an effective entrepreneur converts a source into a resource.)

Kaksi sanaa: Pysäyttämätön yrittäjyys. Loputonta innovointia
ja mahdollisuuksien etsimistä systeemaattisesti.
Kirjasta pysäyttämätön yrittäjyys:
Pysäyttämätön on kuka tahansa, joka on oman elämänsä
herra. Pysäyttämättömyys on terveiden
elämäntapojen
vaalimista.
Pysäyttämättömyys on sitä, että rakastaa elämää,
Pysäyttämättömyys on sitä, että rakastaa elämää,
elää hetkessä ja unelmoi. Pysäyttämättömyys on
sitä,
että asettaa tavoitteet ja saavuttaa ne.
Pysäyttämättömyys
Pysäyttämättömyys
on sitä, että antaa anteeksi ja on rohkea.
Pysäyttämättömyys
on sitä, että hyväksyy oman rajallisuutensa ja
on
realisti.
Pysäyttämättömyys on sinnikkyyttä ja suomalaista
Pysäyttämättömyys on sinnikkyyttä ja suomalaista
sisua
sekä tahtoa elää.
Jotkut ihmiset
alkavat elämään vasta kun käyvät lähellä kuolemaa.
Sydänkohtaus, syöpä, hirvikolari.
Pysähtyminen ja oman elämänarvojen uudelleen pohdiskelu
ei välttämättä tarvitse noin rajua ulkoista väliintuloa.
Luin Forbesia sunnuntaina. Siinä siteerattiin Paul B. Brownia,
jonka mukaan menestyvät ihmiset ottavat
pieniä fiksuja askelia kohti tavoitteitaan.
Nostan tästä esiin kolme asiaa. Kolme sellaista asiaa, jotka
ovat samoja kuin omassa teoksessani.

1) Halu
Useimmat ihmiset eivät valitettavasti tiedä mitä haluavat. Siksi he eivät
menesty.
Sinulla tulee olla kirkas tavoite, mitä haluat elämälläsi.
Kysy itseltäsi:
Sinulla tulee olla kirkas tavoite, mitä haluat elämälläsi.
Kysy itseltäsi:
Minkä vuoksi elät?
Mitä sellaista teet tai teit tänään, joka vie sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi?
Mitkä ovat tämän kuukauden tavoitteesi?
Mitä lupasitkaan uudenvuoden lupaukseksi? Lupasitko jotain joka on
realistista saavuttaa ja oletko edistynyt aikeissasi?
Miksi tulit tänne?
Mitä haluat saada aikaan tällä viikolla?

Mieti mitä haluat ja jos oikeasti haluat, niin silloin myös voit saavuttaa tavoitteesi.
Menestyjistä sanotaan, ”Successful
people are Dreamers with a deadline.”
Samaa toistan
kirjassani:
#8 Uskalla unelmoida,
päätä aikataulu
Pysäyttämättömän unelmat auttavat
hänen alitajuntaansa
tekemään pieniä päätöksiä ja
suunnanmuutoksia matkan
varrella. Pysäyttämätön kuitenkin
ymmärtää, ettei pelkkä
haaveilu vie häntä kohti unelmaa,
vaan tarvitaan rivakkaa
toimintaa. Pysäyttämätön yrittäjä
onkin etevä löytämään
uusia keinoja ja ryhtymään tuumasta
toimeen.
Olen itse usein unelmoinut
tavoitteista, joista en ole edes
uskaltanut kertoa muille. Unelmat
ovat kuitenkin auttaneet
minua edistämään sellaisia asioita,
jotka vievät kohti päämäärääni.
Unelmointi on tärkeää, mutta yhtä
tärkeää on päättää
aikataulu. Suuret innovaattorit ovat
unelmoijia, joilla on
määriteltynä deadline.
Elämä on unelma. Vain sinä voit
toteuttaa unelmasi.
Anna unelmillesi mahdollisuus
toteutua ja päätä aikataulu,
jonka mukaan haluat unelmasi
toteutuvan.
2) Tekeminen
Kaikki hyvä lähtee tekemisestä. Tekeminen ja yrittäminen ovat verbejä. Yrittäjähenkisyys on asenne, jolla tekemistä tehdään. Yrittäjyys on tekemistä oikea asenteella. Ilman tekemistä ei tapahdu mitään. Oikeasuuntainen tekeminen vie sinua eteenpäin.
Tehkääpäs nyt jotain, vaikka kysykää toisiltanne:
- Mistä asioista olet kiitollinen elämässäsi. Kerro vieressä
olevalle ihmiselle 1-3 asiaa, mistä olet kiitollinen. Kiitollisuuden asiat voivat
liittyä työhön, vapaaehtoistyöhön, perheeseen, terveyteen, säähän, mihin vain.
Toinen tehtävä:
- Mitä hyvää muutosta HALUAT saada aikaan tänä vuonna? Aikaa
pari minuuttia. Vastaukseksi riittää myös ettei tiedä, jos ei oikeasti tiedä. Vastaus
voi olla eri skenaarioita lyhyellä tai pitkällä jänteellä. Kysy vierustoveriltasi Mitä hyvää muutosta HALUAT
saada aikaan tänä vuonna?
Kiitos. Nyt olette tehneet jotain. Tekeminen on tärkeintä.
Muistakaa, että tekeminen on verbi.
TEKEMINEN ON TÄRKEINTÄ!
3) Oppiminen
Fiksuus on oppimista. Havaintojen tekemistä. Omien toimien peilaamista.
Menestyvä ihminen tutkii ja analysoi omia tekemisiään ja oppii niistä,
jotta voi ottaa seuraavat askeleet entistä vahvempana ja viisaampana.
viisautta ei voi lukea kirjoista.
Aristoteles summasi tämän hyödyllisesti: viisaus tulee kokemusten
jälkeisestä pohdinnasta. Viisaus ei synny pelkästä pohdinnasta. Eikä viisaus löydy pelkästä
kokemuksesta koska jos et nöyrästi pohdi mitä kokemastasi voisit oppia, niin kehitystä ei tapahdu.
Lopuksi kirjasta poimittuna:
Pysäyttämättömän salainen resepti
Sisu on tärkeä osa pysäyttämättömyyttä.
Siihen kuuluu myös henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
Pysäyttämättömyys on terveyttä, treenaamista,
unta, latautumista ja lepoa.
Pysäyttämättömyys on uusiutumista,
tasapainoista elämää ja rehellisyyttä itselle.
Pysäyttämättömyys on innostumista,
nöyrtymistä. Sitä, ettet anna periksi.
Pysäyttämättömyys on sitä, että oppii virheistään.
Se on hullua rohkeutta ja elämän rakastamista.
Pysäyttämättömyys on anteeksiantoa,
anteeksipyyntöä ja iloa onnistumisista.
Pysäyttämättömyys on kiittämistä,
kiitoksen saamista ja uuden luomista.
Pysäyttämättömän elämä on tasapainoista.
Sinussa on pysäyttämättömyyttä.
Löydä se. Pidä siitä hyvää huolta.
Pidä hyvää huolta itsestäsi,
pidä hyvää huolta pomostasi.
Pidä hyvää huolta ystävistäsi.
Pidä hyvää huolta perheestäsi.
Pidä hyvää huolta työkavereistasi ja asiakkaistasi.
Kaikkein tärkeimpänä:
Pidä hyvää huolta itsestäsi,
Mieti, miten johdat itseäsi ja miten
muita. Sinulla on vain yksi elämä. Elä se.
Tutustukaa toisiinne, haastakaa toisianne
kysymällä. Kysy vähintään kahdelta täällä:
mitä unelmia ja tavoitteita sinulle on ja mitä haluat elämältäsi?

Kirjan viimeiset sanat: Hymyile nyt. Nosta peukkusi ylös. Nauti tästä tilaisuudesta.
Tervetuloa! Malja elämälle ja elämänhalulle!
Muista: Meitä ei pysäytä mikään!
Seuraa minua Twitterissä: @lavas
Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas
ps.
Tilaa tuore kirjani: Pysäyttämätön yrittäjyys 2013
tai lataa tästä ilmaiset maistiaiset yrittäjyyskirjasta.
Kommentit
Lähetä kommentti