Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Mikä muuttuu vuonna 2013

Kun mikään ei tunnu muuttuvan,
on aika muuttua itse
Huomenna alkaa uusi vuosi. Tämä vuosi meni jo melkein kokonaan. Tästä päivästä olet jo käyttänyt melkein 7 tuntia nukkumiseen. Mihin aiot käyttää lopun päivästä?

Nyt on hyvä aika pohtia minne tämä vuosi tuli hyödynnettyä ja mitä sait aikaan? Suunnittelen itse nykyään vuoteni etukäteen. Kirjaan ylös tärkeimmät asiat mitä haluan saavuttaa ja mittaan niitä kuukausittain.

Kirjoitin eilen uudenvuodenlupauksia. Päätin, että aion itse muutua ensi vuonna. Jos en muuten muutu, niin aion muuttua vuoden ainakin hieman suvaitsevammaksi. Hyväksyn, että kaikki eivät ajattele samoin kun minä.

En aio vanhentua ensi vuonna. Aion nuorentua. Lapset vanhenevat, me emme. Haluan oppia leikkimään enemmän ja haluan että kaikki on kiinnostavaa ja jännittävää.

Keskimäärin Euroopan Unionissa asuvien ihmisten elinikä on 78,6 vuotta (74,7 vuotta miehillä ja 82,5 vuotta naisilla).

Keskimäärin tilastollisesti minulla on siis elinaikaa 42 vuotta, josta viimeisen v…

Uudenvuodenlupaus 2013

Uudenvuodenlupaus
Se miten katsomme maailmaa, riippuu siitä miten suhtaudumme muihin ihmisiin. Minun mielestäni kello on nyt puoli neljä. Serkkuni ruotsissa väittää että kello on puoli kolme. Kumpikin on oikeassa ja molemmat ovat väärässä. Voimme hyväksyä toisen ihmisen näkökulman jos ymmärrämme, että totuuksia on monia. Voimme aivan itse valita miten suhtaudumme muihin ihmisiin.

Maassamme on juuri nyt paljon venäläisturisteja. He ovat lähteneet suomen lomalle nauttimaan lomastaan. He odottavat, että otamme heidän rahansa vastaan. Miten itse käyttäydymme kun olemme etelässä? Olemmeko me lomallamme samanlaisia kiireisiä paskiaisia, jotka eivät kunnioita paikallisväestöä. Voimme suhtautua turismiin joko myönteisesti tai negatiivisesti. Haluanko, että venäläisturistit nauttivat lomastaan? Annanko heille tilaa shoppailla? Valinta on minun. Valinta on sinun.

Me ihmiset elämme sielultamme ja ajatusmaailmaltamme eri aikavyöhykkeilllä. Joskus satunnaisesti voimme olla samalla aaltopituudel…

5 asiaa mitä kannattaa huomioida Googlaillessa

Olen matkustamassa jenkkeihin alkuvuodesta ja tutkin paraikaa eri mahdollisuuksia, miten paikallisesta kulttuurista ja bisneksestä voisi oppia parhaiten.

Ajattelin, että Googlesta varmasti löydän hyvää puolueetonta tietoa ja hyviä kirjoituksia aiheesta. Googlailin "What to do in los angeles" ja eteeni tuli ensimmäiselle sivulle 7 mainosta ja 2 kaupallista toimijaa. Googlen asema netin puolueettomana vartijana alkaa olla kyseenalainen. Jos yhdeksästä 7 pääsee hakutuloksiin ihan puhtaasti rahalla, niin voinko enää luottaa googlen hakutuloksiin? Minullehan voidaan syöttää mitä tahansa.

Googlen algoritmissa on hyvää se, että se antaa myös maksaville mainostajille laatupisteitä ja veloittaa vähemmän sellaisilta mainostajilta, jotka tarjoavat relevantteja vastauksia. Silti minua hieman hirvittää tämä kaupallisuuden määrä: osaavatko muutkin tulkita mitkä on maksettuja mainoksia ja mitkä on oikeita hakutuloksia. Erityisesti tuo mainosten taustalla oleva keltainen väri on niin lähel…

Top 3 joululaulua 2012

Top 3 joululaulua 2012
Joulu on rauhoittumisen aikaa, mutta myös leikkien ja lelujen aikaa. Leikkeihin kuuluu huumori ja siksi ensimmäisenä aloitan top 3 listan huumoriosastolta. Vannoutuneena South Park -fanina, jokaiseen jouluun kuuluu tietenkin:

1. Eric Cartman Sings O Holy Night


2. Marco Hietalan tulkinta Varpunen jouluaamuna -biisistä on tunteikas. Huumoriosastolta laskeudutaan raskaamaan tunneosastolle. Kopioin tuohon alle sanat, koska tämä biisi on aika hurja sanoiltaan. Zacharias Topelius on tämän biisin sanojen takana. Suomen ja venäjän välissä ei ollut rajaa koska olimme osa venäjää. 1850 oli määrätty suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisukielto, mutta se ei koskenut lauluja. Topeliuksen lauluihin kätkeytyy paljon suomalaista kansannousua.

Topeliuksen oma poika kuoli runon kirjoittamista edeltäneen vuoden keväänä. Topelius menetti ison osan lapsistaan kahdeksasta lapsesta eloon jäi kolme. Lohdutukseksi jäljelle jääneille hän sen kirjoittikin.. Tunteikkaampaa…

Työttömyys, viina, kirves ja perhe. Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.

Perheväkivalta kuuluu jouluun, mutta sen ei ole pakko kuulua Eppu Normaalin murheellisten laulujen maa -biisissä kerrotaan suomalaisen perheväkivallan lyhyt historia:  Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai
hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai.

Perinteisen miehen kohtalon
halus' vältää poika tuo.
En koskaan osta kirvestä,
enkä koskaan viinaa juo.
Muuten juon talon.

Lumihanki kutsuu perhettä talvisin,
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin.
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa,
hälle kohtalonkoura juottaa väkijuomaa.

Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin.
kohti laukkaa viinakauppaa

Se miehen epätoivoon ajaa,
kun halla viljaa korjaa.
Keskeltä kylmän mullan hiljaa
kylmä silmä tuijottaa,
kun kirves kohoaa

Keskeltä kumpujen mullasta maan
isät ylpeinä katsovat poikiaan,
kun työttömyys, viina, kirves ja perhe
lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.

Elämämme koostuu kokemuks…

800 metrinen rakennus 3:ssa kuukaudessa

Kirjoittelin paikallislehteen vähän ajatuksia korkeasta rakentamisesta.

Yli 800 metrinen rakennus kolmessa kuukaudessa?  - Tulevaisuuden kaupunkiekosysteemeitä

Tiiviissä kaupunkikeskustassa korkea rakentaminen on arkipäivää. Kiinalaiset aikovat rakentaa maailman korkeimman rakennuksen 3:ssa kuukaudessa. Rakennukseen tulee 220 kerrosta, siellä tulee asumaan 17400 ihmistä. Rakennuksessa on oma hotelli, oma sairaala, muutamia kouluja, toimistoja ja asuntoja.

Koko Keravan väki mahtuisi kahteen tuollaiseen rakennukseen. Respassa voisi olla kaupungin viestintä, jossa jaettaisiin rakennuksen omaa Keski-Uusimaa Ekosysteemitalo -lehteä. Parkkipaikkoja ei tarvittaisi koska hissit kuljettaisivat kauppoihin. Ylimääräiseksi jäävä tonttimaa voitaisiin käyttää puistoihin ja liikuntapaikkoihin. Lämmityskulut olisivat pienet, kun ulkoseinien pinta-alaa olisi vähemmän kuin nykyrakennuksissa ja lämpötehokkuus olisi isompi kuin erillisissä taloissa.

Nuo tuollaiset yli 800 metriset tornitalot …

Onnellisuuden joulukalenteri, 63 kiitosta

Osallistun siis nyt joulukuussa 1.-21.12.2012 63 kiitosta nimiseen treeniin. Lauri Kutinlahden innoittamana pidän onnellisuuden joulukalenteria. Oikeastaan tämä on kiitollisuuden joulukalenteri koska kiitollisuudesta ja elämänilosta ja pienistä asioista koostuu elämän rikkaus ja onnellisuus.


Asenteella on iso merkitys ihmisen hyvinvointiin. Kirjoitin aiheesta aikaisemmin  Suomalaisuuteen kuuluu perusnegatiivisuus. Meillä olisi syytä olla peruspositiivisia. Meillä on hyviä asioita. Tämän harjoituksen tarkoituksena on muistuttaa meitä niistä iloisista asioista, joista saamme olla kiitollisia. Kiitollisuuden asiat voivat olla pieniä tai isoja. Lähde rohkeasti mukaan.

63 kiitosta treeniohjelma
harjoitus kestää 21 päivää.joka päivä kirjaan ylös 3 uutta asiaa, joista olen kiitollinen Kirjaan itse kiitollisuuden asiat ylös Twitteriin #63kiitosta -hasttägillä ja kopsailen niitä tänne sitä mukaa kun ehdin. Samaa 63 kiitosta -harjoitusta tekevät mm. Lauri Kutinlahti ja Pauliina Mäkelä. Harjoi…

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti Meillä oli eilen pikkujoulut ja oli sen verran tajunnan räjäyttäviä kokemuksia, että koin syytä jakaa teille rakkaat blogini lukijat vähän siitä strategiasta, miten minä suhtaudun pikkujouluihin.
1. Älä kangistu kaavoihin - suhtaudu uusiin juttuihin avoimin mielin
Meillä oli eilen firman (www.w3.fi, www.deitti.net, www.city.fi, www.suomikauppa.fi) pikkujoulut. Teemana oli "Tapaus tuntematon". Meille ei kerrottu etukäteen minne olemme menossa, mitä tulemme tekemään. Oli vain lista asioista, joita pitää ottaa mukaan.

Jouduimme jokainen siis jo ennen pikkujouluja valitsemaan: Olenko minä valmis kohtaamaan elämässäni asioita, joihin en voi vaikuttaa. Olenko minä valmis ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee? Olenko valmis kohtaamaan pikkujouluillan avoimin mielin ja valmiina sellaiseen mitä en tiedä etukäteen?

Meille ihmiselle tämä tuntemattoman kohtaaminen on usein asia, joka saa meidät pysymään mieluummin tutussa ja tu…

Vastuu tulevaisuudestasi on sinulla itselläsi

Vastuu tulevaisuudestasi
on sinulla itselläsiMatti Willamon "Konkarijohtaja tarinoi" -kirjassa hän kertoo että hänen johtamansa Kansalliskortin arvot olivat:
Vastuu omasta työstä Vastuu asiakkaista. Vastuu itsestäni(!), Vastuu työtovereistani, Vastuu yrityksestä,Vastuu alaisistani ja Vastuu esimiehestäni(!). Juuri tässä järjestyksessä. Myöhemmin listaan lisättiin Erinomaisuus ja ihmiskeskeisyys yksimielisesti. Tässäpä pohtimista pikkujouluaikaan. 

Aloin kiinnostumaan sanasta vastuu, joka toistui kaikissa arvolausumissa. Nykyään törmään usein ajatteluun, ettei joku ole minun vastuullani. Vastuu on kuitenkin aika laaja käsite ja vastuu työtovereistani ja yrityksestä kattaa vastuun siitäkin, että sparraamme toisiamme muistamaan vastuun merkityksen arjessa.

Vastuusta puhuu myös Brian Tracy. Hän muistuttaa meitä esimerkisi GOALS! -kirjassaan siitä kuinka me itse olemme vastuussa oman elämämme päätöksistä. Olemme vastuussa jopa itsellemme omista tunteistamme ja siitä miten annamm…

Positiivinen ja negatiivinen keilaaja

Olimme keilahallissa poikieni kanssa ja keilaussettimme jälkeen keilahallin vetäjä alkoi yhtäkkiä jututtamaan minua:

Keilahallin vetäjä kertoi: "Seurasin kun te keilasitte.

Huomasitko kuinka viereisellä radalla pelaavat kiinnittivät huomionsa epäonnistumisiin ja virheisiin. Huomasitko kuinka jokaisen heiton jälkeen kuului joko "Hitsi meni pieleen, jäi vielä noin ja niin monta keilaa" tai "Sä oot ihan huono kun et saanu noitakaan kaatumaan".

Huomasitko miten samaan aikaan poikasi tsemppasivat toisiaan jatkuvasti: "Hyvä Eetu jes jes sä sait kaks keilaa kaatumaan." ja "Wau kaatu jo viis keilaa"."

Keilahallin vetäjä muistutti tärkeästä asiasta:
Jos pyrimme onnistumaan ja nautimme onnistumisista, niin me keskitymme onnistumisiin ja todennäköisesti elämämme on kivempaa ja onnistumme useammin.

Positiivinen kierre ruokkii positiivisia kokemuksia.

Entä negatiivinen. Tuossakin blogissa on yksi kirjoitusvirhe siinä ja siinä. Jos keskitymme virhei…

Totuus taloudestasi: Kuinka saan 2000 euroa xx.xx.20xx mennessä?

Totuus taloudestasi - Terhi Majasalmi Luin Terhi Majasalmen Totuus Taloudestasi kirjan ja ahmin siitä sata sivua ensi istumalta ja loput tänä aamuna aamupalaksi. Totuus taloudestasi on erinomainen kirja, joka riisuu lukijan alasti raha-asioiden parissa. Kirja purkaa esimerkkien kautta auki tulot ja menot ja sai minut tajuamaan miksi toiset rikastuvat ja miksi toiset jäävät ikuisesti lottoamaan tekemättä mitään oikeita tekoja rikastuaksensa. Kirja paljastaa myös miten pankit yrittävät huijata meiltä korkeita marginaaleja houkuttelemalla vaihtamaan korkoa. Annatko rahasi pankin käytettäväksi vai sijoitatko ne itse?

Onko oikeasti homma kiinni tuloista ja menoista vai onko talouden hallinnassa kyse sittenkin myös päättäväisyydestä ja säästäväisyydestä? Mitä varallisuus on ja kasvaako raha sukan varressa? Miten sinä voisit huolehtia perintörahoistasi?


Onko se vain tunnetta miksi köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat vai onko köyhilläkin mahdollisuus rikastua. Kirja paljastaa miten ajatusm…

City.fi uusi aikakausi alkaa