maanantai 4. heinäkuuta 2016

Konkariyrittäjän vinkit aloittavalle pk-yrittäjälle

20 vuotta yrittäjyyttä takana. Mitä olen oppinut? Tässä konkariyrittäjän vinkit aloittavalle pk-yrittäjälle haastattelusarja. Minua haastateltiin yrittäjäjulkaisuun. Tässä kysymykset ja vastaukset. Julkaisen ne lyhentämättömänä iloksesi. Toivottavasti niistä on rohkaisua elämääsi ja saat inspiraatiota ja menestyt.


Mitä olet oppinut yrittämisestä sellaista, mitä olisit halunnut tietää
ennen kuin aloitit yrittäjänä?


Olen ollut nyt 20 vuotta yrittäjänä. Aloitin 17 vuotiaana. Aloittamisesta on pitkä aika. Aluksi piti opetella kaikki firman markkinoinnista lähtien. Piti yrittää olla vakuuttava. Lähettelin a4:lle printtaamiani
mainoksia yritysten pomoille ja soittelin perään. Kaikki piti tehdä ja opetella itse.

Uran aikana olen huomannut, että vaikkei jotain osaa, niin aina sen voi opetella
ja jos jotain asiaa ei tiedä, niin aina voi kysyä. Kysyminen ei maksa mitään.
Kannattaa myös asettaa tavoitteita. Aluksi tavoite voi olla pieni:
oman palkan tienaaminen.

Kun on päässyt tavoitteeseen, voi asettaa isomman tavoitteen. Kannattaa
myös unelmoida: millainen olisi mun unelmapäivä 5 vuoden päästä ja
mitä asioita haluan maailmassa parantaa?

Mitä olet oppinut virheitä ja onnistumistasi


Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa ja vastatuuli tekee vahvaksi. Ei pidä pelätä
virheitä, koska tekevälle sattuu virheitä varmasti.
Monesti joku uusi asia pelottaa ja pelottaa niin paljon, että
se tuntuu mahdottomalta. Sitten kun puhuu pelosta jollekin,
niin tuntuu, että se pelko muuttuu pienemmäksi.

Kun vielä saa kannustusta omalle jutulleen, niin saa rohkeutta.
Jos pelkäämme epäonnistumista liikaa, emmekä edes uskalla yrittää,
niin silloin on hyvä jutella jonkun kanssa ja vaikka tavoitella
ensin jotain pienempää juttua, mitä ei pelkää niin paljon.
Onnistumisen halu pitää olla isompi kuin epäonnistumisen pelko.
Kun pieniä onnistumisia sitten saa alleen, voi ottaa isompia
haasteita.

Ei pidä luovuttaa liian helpolla. Ei pidä antaa ikinä periksi.
Lähes aina löytyy vielä joku keino mitä ei ole kokeiltu ja
useimmiten yrittäminen kannattaa.

Onnistumiset on aina hienoja. Niitä pitää muistaa juhlia.
Pitää muistaa tiimillä fiilistellä pieniäkin onnistumisia.
Kiittää hyvästä työstä. Kiitosta maailmaan mahtuisi
nykyistäkin enemmän. Kiittäminen ei maksa mitään.

Mitä asioita on syytä selvittää itselleen tai kysyä itseltään ennen
kuin aloittaa


Ennen aloittamista kannattaa miettiä onko tämä nyt sitä mitä haluan.
Jos halua on, muttei taitoa, niin taidon voi aina opetella kun halu
vie sua eteenpäin. Richard Branson muistuttaa aina unelmoinnista:
muista unelmoida isosti. Jos sun unelma ei oo niin iso, että
se vähän jännittää sua, niin unelmoi isommin.

Kannattaa myös selvittää perusasiat:
- kenelle olen tätä tekemässä: kuka voisi ostaa? miksi he ostaisivat
juuri meiltä?
- mitä ostava asiakkaamme voisi ostaa?
- Kannattaa myös miettiä etukäteen: Mitä muuta ostava asiakas voisi ostaa, koska
usein on helpompi kasvaa myymällä samoille asiakkaille enemmän ja
joskus asiakas ei edes halua ensimmäisenä tuotteena sitä, minkä haluaisimme
hänelle myydä, vaan haluaakin ostaa jotain toista ja vasta myöhemmin
kun on tottunut ostamaan meiltä jotain toista, niin sitten vasta ostaa sitä
mitä halusimme oikeasti myydä.

Miten testata omaa liiketoimintaideaa? Mistä tietää että oma liikeidea on hyvä?


Soita potentiaaliselle asiakkaalle ja kerro, että aiot tehdä tällaista
ja koeta myydä se hänelle pilottiasiakkuutena. Jos saat
pilottiasiakkaan, niin todennäköisesti saat myös muitakin
asiakkaita. Kerro bisnesideasi myös kaikille tutuillesi ja
puolitutuille. Saat heiltä arvokasta palautetta.
Kannattaa myös osallistua liikeidean pitchauskilpailuihin, niissä
oppii hyvin esittämään oman ideansa.

Miten ja keiden kanssa pk-yrittäjän kannattaa verkostoitua


Kannattaa verkostoitua toisten yrittäjien kanssa ja potentiaalisten
asiakkaiden kanssa. Seminaareissa ja yrittäjäjärjestöissä
tapaa hyviä tyyppejä. Nuorille löytyy hyviä kontakteja
esim Nuorkauppakamarista. Suomi on pieni maa,
voit löytää asiakkaita jopa ihan lähipiiristä. Ihmiset
vaihtavat työpaikkaa parin vuoden välein keskimäärin, joten
nyt kun mä olen ollut 20 vuotta hommissa, niin 20 vuotta sitten
tapaamani tyypit jossain pikkufirmassa saattavat olla
jo ison firman toimitusjohtajia ja menestyneitä yrittäjiä.

Mihin asioihin kannattaa alussa satsata?


Myyntiin, markkinointiin ja ensimmäisen maksavan asiakkaan löytämiseen.
Myynti on yrityksen tärkein moottori ja vasta
asiakkaiden kanssa tekemällä opit
oikeasti mitä asiakkaalle voit myydä.

Mistä yrittäjä saa voimaa, apua tukea


Juttele toisten yrittäjien kanssa. Löydät heitä
toimialasi järjestöistä ja Suomen yrittäjistä.

Mitkä asiat kannattaa ulkoistaa heti


Kirjanpito kannattaa ulkoistaa heti.
Riippuu toimialasta mitä muuta kannattaa ulkoistaa.
Markkinointiin kannattaa palkata joku
hyvä firma auttamaan nettisivujen teossa
yms markkinoinnissa.

Miten huolehtia työn ja vapaa-ajan tasapainosta


Meillä kaikilla on vain yksi kroppa ja se kannattaa
pitää hyvässä kunnossa. Syö hyvin, nuku hyvin,
liiku hyvin. Sanonnan mukaan että terve mieli
viihtyy parhaiten terveessä ruumiissa ja se pitää
paikkansa. On hyvä löytää tasapaino elämään
työn ja työtehoa lisäävän toiminnan välillä.
Kannattaa myös jatkuvasti opiskella vaikkapa
lukemalla hyviä kirjoja ja käymällä seminaareissa.
Älä kuitenkaan unohda myymistä ja työn tekoa,
koska seminaareissa käynti ei ruoki sua.
Tasapaino on tärkeää.

Miten markkinoida itseä, mikä on hyvä tapa päästä alkuun?


Jos olet b2b bisneksessä, eli teet töitä yritysasiakkaille,
niin suoramainonta on paras. Eli:
Soita potentiaalisille asiakkaille. Jos et saa heitä kiinni, laita
sähköposti tai kirje perään ja soita kunnes saat kiinni.
Mieti etukäteen mitä hyötyä potentiaalinen asiakas
saa ja miksi juuri sinut pitäisi valita.

Tietoisuutta voi luoda mainostamalla. Jos asiakas on nähnyt
mainoksesi vaikka meillä City-lehdessä, niin puhelinsoitolla
hän saattaa jo tunnistaa firmasi nimen ja ensimmäisen
tapaamisen sopiminen on helpompaa.

Kuluttajia voi mainostamalla saada liikkeelle. Järjestä
avajaiset tai joku tapahtuma ja kutsu potentiaaliset asiakkaat
mukaan. Kutsuja voit levittää digissä, mutta myös paperilla
lähialueen postiluukuista työnnettävät kutsut voivat olla
tehokkaita. Kutsu on yksi tapa saada ihmisiä liikkeelle.
Voit myös markkinoinnissa tapahtumakutsun
sijaan laittaa jotain muuta kehoitusta toimintaan:
nyt rajoitettu erä jotain erikoisjuttua nopeimmille tai
erikoistarjous tms ehdotus. Markkinoinnissa oleellista
olisi aina saada mukaan kehoitus toimintaan, jotta
kuluttaja tietää mitä hän voisi haluta ja mitä hänen pitää
tehdä, jotta voi saada haluamansa.

Mitä asioita kannattaa varoa, missä piilevät sudenkuopat


Varo varomasta liikaa. Sanotaan, että rapatessa roiskuu ja
on parempi, että saat aikaan paljon. Ei pidä kuitenkaan
hutiloida, mutta ei ole syytä olla perfektionistikaan.
Ota riskejä vain sen verran mitä kestät. Mieti mikä on pahinta mitä voi
tapahtua jos otat riskin ja jos et kuole siihen, niin sitten se riski
usein kannattaa vielä ottaa.

Rakasta menestymisen halua enemmän kuin pelkäät mahdollisia
ja mahdottomia sudenkuoppia. Menestystä ja rohkeutta elämääsi!

Ilkka O. Lavas
palkittu sarjayrittäjä, jonka tunnetuimpia firmoja ovat City-lehti, verkkopalveluita kehittävä W3
Group TableOnline, Telsu sekä Improve Media mainosverkosto.
www.ilkkaolavas.com

torstai 26. joulukuuta 2013

Onnellisuus on valinta, sun oma valinta








Onnellisuus on valinta, sun oma valinta
Elämä on kokemusten ja muistojen summa

Usein reissuista mieleen jää vain ne hassut sattumukset: kuinka lentokone oli myöhässä ja vitutti kuin pientä eläintä. Silti perille päästessä tunnetila vaihtui toiseen ja juhla tuntui kriisin jälkeen juhlimisen arvoiselta.

Ilman alamäkeä ei olisi ylämäkeä

Yksi pala suklaata tuntuu hyvältä. Yksi levy alkaa olla tarpeeksi. Kymmenen suklaalevyn jälkeen tulee morkkis ja sadan jälkeen yrjö. Hyvää ei voi olla loputtomasti. Tarvitsemme kontrasteja elämään. Sopivasti makeaa ja suolaista. Sopivasti hikeä, riemua ja onnen kyyneleitä.

Kyllä minä niin mieleni hyvitin

Iltapäivälehdet ovat opettaneet meidät kauhistelemaan kauheita asioita. Mielensäpahoittajat ovat aina esillä. Oppositiosta huutelijoita nostetaan esille. Kirjoitin ensimmäisen kirjani vuonna 2005 ja nostin siihen ainoastaan yrittäjyyden hyviä puolia. Olen koittanut pitää yleisesti linjaa muutenkin, että korostan positiivisia asioita. Joku elämäntaitoihminen väitti, että niin olen itsekin onnellisempi. Ehkä onnistun huijaamaan itsestäni onnellisen ihmisen. Ja olen. Mulla on katto pään päällä ja vatsa täynnä. Asun turvallisessa maassa.

Joulun mielenhyvitys tuli, kun minut liitettiin Facebookissa Mielensähyvittäjät -ryhmään. Kyllä minä niin mieleni hyvitin.





Ei ihan huono.



Palautteen antamista voi opetella

Olen koettanut oppia antamaan palautetta. Kiittäminen oikea-aikaisesti on vaikeaa, kun harvoin olen läsnä siellä missä kiittämistä pitäisi antaa. Monen toimiston loukussa joudun turvautumaan sähköisiin välineisiin. Facessa kiittely ei ole ikinä sama kuin fyysinen halaus ja kiitos f2f.

Olen myös saanut palautetta. Ihan opettavaista sekin. Palautteen saamista voi opetella ja jos palautteesta oppii ja tapahtuu muutosta, niin palaute on ollut hyödyksi.

Rakastan ihmisiä

Eri kulttuureihin tutustuessani olen oppinut arvostamaan ihmisiä. Nörttejä, ei nörttejä, muslimeita, hinduja, kristittyjä, ateisteja, luokittelemattomia, luokiteltuja, kastittomia, kastillisia, katolisia, kodittomia ja kaikkia ihmisiä. Ihmiset ovat ihmeellisiä ja kekseliäitiä.

Viestintä epäonnistuu aina paitsi sattumalta sanoi aikanaan edesmennyt viestintäguru ja tohtori Osmo A. Wiio. Vaikka rakastan ihmisiä, ei se silti aina mene perille. Ihminen on arvokas yksilö.





Ei ole olemassa yritystä. On vain läjä paperia. Yritys on vain tapa tehdä töitä yhdessä.



Joskus täytyy mennä kauas, nähdäkseen lähelle. Astronautit opettavat ihmisyydestä ja maapallosta meille paljon tällä videolla.

Onnellisuutta voi opiskella

Onnellinen elämä on yksinkertaisia asioita. Vaikka kuinka usein muistuttaisin kuinka yksinkertaista onnellinen elämä on, silti usein löydän itseni urputtamasta toisarvoisista asioista. Olen koittanut lukea paljon onnellisuudesta ja kirjoittanut myös siitä. Tässä mun kokemuksen mukaiset 15 askelta onnelliseen elämään. Viidestoista kohta muutti myös tämän blogini otsikon. Ennemmin puhuin menestymisestä, jonka ala-osaalue oli onnellisuus. Nyt hymy ja ystävällisyys on keskiössä ja menestyminen seuraa hyviä tekoja. Kiitollisuutta voi myös opiskella esim 63 -kiitosta treenin avulla.

Kirjoitin myös Saku Tuomisen hyvä elämä -lyhyt oppimäärä -kirjasta arvostelun. Samoja vinkkejä löytyy myös 75 vuotta kestäneestä tutkimuksesta: tutkimus selvitti täydellisen elämän salaisuuden, näin olet onnellisempi.





Saku Tuominen kirjoitti kirjan hyvästä elämästä.



Terve mieli terveessä ruumiissa

Olen koittanut jankuttaa itselleni, että fyysinen hyvinvointi mahdollistaa henkisen hyvinvoinnin. Olen ollut nyt tipattomalla 2,5 vuotta ja siltikin joudun muistuttamaan itseäni, ettei loma-aikaan tai pikkujouluaikaan tai joulunaikaankaan pidä laiminlyödä liikuntaa.





Talvella ei voi käydä maauimalassa uimassa, mutta käyn sisällä. Miten sinä pidät huolta fyysisestä kunnostasi? Muista pitää itsesi kunnossa myös pikkujouluaikana.



Toimialan ymmärtäminen

Olen nyt ollut vähän yli vuoden media-alalla yrittäjänä. Jokaisella toimialalla on jumiutuneita vanhoja ajatusmalleja ja näin uutena ihmisenä kyseenalaistan monia malleja. Arvontuotannon, bisneslogiikan ja perustehtävän ymmärtäminen auttaa ymmärtämään toimialaa. Media -alalla perinteisesti ajatellaan, että vain brändi on oikea media. Median pirstaloituminen on kuitenkin muokannut mediakenttää niin, että yksittäisistä bloggareista tulee tähtiä ja kuka tahansa voi perustaa oman median. Mikä on oikea media? Facebook on 2000 -luvun lapsia, mutta se on silti hyvä esimerkki miten nopeasti jokin uusi media voi vallata lukijoita vanhoilta toimijoilta. Vastaava esimerkki löytyy myös Suomesta: City Digitaliin kuuluva Vivas on kasvanut yhtäkkiä 8 M viikkolukijan mediaksi.





Tässä kuva ennen 8 miljoonan kokeilua. Todo-listalle on laitettu nyt 100 M kävijää. Usko tai älä.



Olemme myös kääntäneet toimialan ansaintalogiikan ylösalaisin. City Digital on malliesimerkki siitä, että digibisnestä voi tehdä kannattavasti ja samalla tuottaa printtilehteä.

Innovaatioita

Ihminen on kekseliäs. Olen nauttinut tänä vuonna erityisesti pienistä elämää helpottavista asioista kuten kahvinkeittoinnovaatiosta. Olen myös ällistynyt nerokkaasta mainospaikka-ideasta ja seurannut mobiilin rahansiirron etenemistä. Lentokentällä ihastelin biometristä passitunnistusta. Reissussa mukana minulla oli aurinkokennoreppu.





Rajahyötyteoria pitää huolen, että rahaa ei ole ikinä liikaa. Aina vois olla miljoona enemmän, on usean miljonäärin peruslausahdus.



Raha

Maarit Tastula kysyi, teenkö työtä rahan takia. Vastasin että en. Rahalla ei ole muuta merkitystä kuin sen välinearvo. Olen monta kertaa tänä vuonna tajunnut rajahyötyteorian merkityksen. Rahassa voi olla hauska uida ja kyllä raha helpottaa monia asioita, mutta rajahyötyteoria rankaisee rahan perässä juoksijoita. Aina vois olla miljoona enemmän. Vaikka moni ihminen ajattelee, että miljonäärinä on helpompaa, ovat kaikki ihmiset silti ihan tavallisia ihmisiä. Kurkista miljonäärielämään.

Jos haluat miljonääriksi, tässä ohjeet miten sinusta tulee miljonääri.

Laskeva rajahyöty tarkoittaa, että jokaisesta uudesta yksiköstä saatava hyödyn lisäys on pienempi edelliseen yksikköön nähden. Jos on nälkä, ensimmäisestä voileivästä saatava hyöty on suuri. Kymmenen voileivän jälkeen yhdestoista voileipä tuottaa enää vähän lisähyötyä.

Sisukkuus

Välillä tuntuu siltä, että mikään ei onnistu. Silloin kaivan esiin Teijan tarinan. Pankinjohtaja sanoi Teijalle, ettei hän saa lainaa kun on väärät vehkeet housuissa. Teija opettaa meille heittäytymisen ja sisukkuuden taitoa.





Näin taatusti menestyt työelämässä



Työelämän pelisäännöt

Käyn paljon kouluilla kertomasta yrittäjyydestä. Tänä vuonna olen käynyt Aalto -yliopistossa, Laurealla, Hamkissa ja Keudalla. Keudalla puhuin työelämässä menestymisen arvomaailmasta ja siitä millä asenteella työelämässä menestyy.

Menestymisen vinkkejä

Slush 13 tapahtuma oli upea. Kirjoitin sieltä paljon oppeja talteen. Parhaat vinkit sain Ilkka Paanaselta ja William Wolframilta.

Toisilta kannattaa oppia.





Slushissa on 5000 eteenpäinmenevää innovatiivista ihmistä.



Suomi on ihana maa

Jälleen kerran kannatti matkustaa kauasta, jotta näki lähelle. Kaukomatkailu opetti, mitä hyvää Suomessa on.

Kirjasin ylös myös 20 parasta asiaa Suomessa (Myanmarin näkökulmasta).





Eaton hotelli on ihan uusi. Delhin lentokentällä international puolella.



Maailmassa on ihania paikkoja

Nepalissa oli upeita prätkäilyreittejä ja riippuliitopaikkoja. Matkaillessa näkee myös ihmisten elämää, paikallista ruokaa ja erilaista arkkitehtuuria.





Suomessa on ihanaa kun ruoka on hygienista. Kuvassa elävien kanojen kuljetusta moottoripyörällä Myanmarissa.



Lukutaito on rikkautta

Opin matkaillessani myös, että lukutaito on rikkautta. Se on asia, jota emme osaa arvostaa, koska meillä se jo on. Oman nimen paperilta lukemisen osaaminen voi jollekin olla iso elämys. Samoin voi olla iso iloa jos osaa yhtäkkiä lukea kaupassa hintalapuista hinnat. Tietää mikä on edullista ja mihin rahat riittää.

Ihmisen elämä on lyhyt mutta pitkä

Me voimme elää elämämme monella tavalla. Taustamme vaikuttavat paljon siihen miten elämämme elämme, mutta voimme myös vaikuttaa. Tässä tarina kahden ihmisen elämästä. 65 vuotta elämää: Sininen talo täynnä ihmisiä.





Avotulihellalla valmistettu ruoka oli hyvää. Vieressä lapsi tiskasi tiskejä.







Lapsi keinuu jättikeinussa. Toinen katselee sillalta alas.







Nepalilaista arkkitehtuuria. Kestävä rakenne?



Seikkailuja ja (uhka)rohkeutta

Burman reissussa tuli tutustuttua melkoisiin paikkoihin. Burmassa ei saa ulkomaalainen ajella prätkällä missä sattuu, joten meillä oli lupa poliisilta. Silti piti vähän rikkoa sääntöjä ja mennä vähän myös kiellettyihin paikkoihin.

Myanmarin seikkailusta kohokohtia:

- Myanmar moottoripyörällä: upeita teitä, vuoristoja ja aitoa burmalaiselämää

- Myanmar moottoripyörällä ajaen: Timantteja, kiellettyjä alueita ja vauvoja

- Burman seikkailu: Pyörä hajalla Burmassa, sotilaita, kyläpäällikön talo ja kello 1800 luvulta

- Mikä on Burma vai onko se Myanmar?





Nepalissa on hienoja paikkoja prätkäilijälle.







Paikallinen drafting opas oli kanssamme lounaalla. Vasemmanpuolisella härvelillä ylitimme joen. Oikeanpuolisen skippasimme.







Sillan ylitys onnistuu myös moottoripyörällä Nepalissa.



Pumpulissa vai reunalla?

Kyselin tänä vuonna ihanilta ystäviltäni kumman he valitsisivat: Helppo elämä pumpulissa vs inspiroiva ja jännittävä elämä hieman reunalla.

Kumman valitsisit? Kumman sinä valitsisit? Kirjasin ylös mielenkiintoisia vastauksia ja näkökulmia.





Slummien elämää.



Sukupolvenvaihdos, jossa pakko on hyvä motivaattori

Pakko on hyvä motivaattori. Burmassa sukupolvenvaihdos sujuu, koska jatkajalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa vanhempiensa bisnestä. Koulutus tapahtuu leikin ohessa ja vanhuksetkin saavat olla tärkeitä. Tässä on myös meille ajattelemista: onko meidän järjestelmä sittenkään täydellinen vai olemmeko unohtaneet jotain elämän perusasioita niinkuin suvun ja ystävien merkityksen samalla kun innoissamme rakennamme vanhushuoltojärjestelmää ja lastenhoitojärjestelmää. En moiti ketään, kysyn vaan. Eikä minulla edes ole oikeaa vastausta, vain kysymyksiä.





Paikalliset pojat halusivat esitellä stendariaan. Teiden varsilla on kaikenlaisia eläimiä: aaseja, vesipuhveleita, ankkoja, hanhia, koira, kameli?, kissoja



Epäonnistuminen

Kerroin tänä vuonna myös epäonnistumiseni. Julkaisin sen kirjassani sekä blogikirjoituksessa kansallisena epäonnistumisen päivänä.

Voisin kertoa muitakin epäonnistumisia ja onnistumisia, mutta kerron niistä sitten kun aika on kypsä. Lue sillä aikaa miksi RIOT-E feilas, mutta Angry Birds lentää.





13.10 on kansainvälinen epäonnistumisen päivä.



Halu oppia ja kehittyä

Olen synnyttänyt itseeni halun oppia ja kehittyä. Uskon myös ihmisten oppimis ja kehittymiskykyyn. Toisissa ihmisissä voimme muuttaa vain suhtautumisemme heihin. Miten näet alkavan yrittäjän? Miten näet opiskelijan? Millaisena näet itsesi? Millaisena muut näkevät sinut. Näetkö muut sellaisina, että näet heissä olevan potentiaalin vai dumaatko heidän kaikki kasvu- ja kehittymisajatukset? Koitan oppia, etten dumaisi. Kirjoitin potentiaalin löytämisestä oikein ajatelmankin.

Klubi 27

Juulia Tukiainen eli yli 27 vuotiaaksi. Klubi 27 on silti opettavainen ajatus. Moni nuori ei ajattele elävänsä yli kolmekymppiseksi. Mitä iloa elämässä on? Päihteisiin jumiutuminen saa useille unohtumaan mitä on elämänilo. Klubi 27 on helvetti. Sinne pääseminen tai joutuminen voi olla joillekin ainoa elämän vaihtoehto, mutta voin kertoa, on muitakin vaihtoehtoja. Lue vaikka blogaus klubi 27:sta.





Norjasta. Prätkäreissulta. Yksi tämän vuoden unelmistani.



Innokkuus

Olen koittanut aina ryhtyessäni miettiä, miksi teen jotain. Innokkuus syntyy merkityksestä. Tässä 11 kysymystä, joita käytän innokkuuden löytämisessä.

Delegoinnin taito

Delegoinnin taito on yksi tärkeimmistä johtajana kasvamisen taidoista. Tässä omat oppini  tehokkaasta delegoinnista.





17 vuoden määrätietoisen etenemisen tulos. Felix Baumgartner iloitsee kun on menestyksekkäästi onnistunut tekemään base hypyn avaruudesta. Red Bull Stratos tapahtuma, Roswell, New Mexico, USA 14.10.2012.



Menestysmuistutin

Uudenvuodenlupaukset tuppaavat unohtumaan. Olen itse luonut itselleni menestysmuistuttimen, joka muistuttaa joka kuun vika päivä niistä asioista, joita olen tänä vuonna luvannut itselleni. Suosittelen. Toimii!

http://www.city.fi/blogit/lavas/tee+itsellesi+menestysmuistutin+joka+muistuttaa+sinua+unelmistasi/124337





Think big. Kuva Shangaista. Iso rakennustyömaa. Isompi kuin Suomessa on ikinä nähty. Silti ihana puisto maailman korkeimpien rakennusten vierellä.



Top 300 ajatusta menestymisestä

Vastailin yrittäjyyskasvatukseen liittyvään kyselyyn ja yksi kysymys oli: Tiivistä yrittäjyys kolmeen lauseeseen. Oli todella haastava nostaa nopeaan 3 lausetta. Teki mieli vastata tuhat lausetta. Yrittäjyys on tavoitteellista elämää. Menestyminen, yrittäjyys ja sisäinen yrittäjyys sisältää paljon samaa ideologiaa. Maailmalla on paljon menestyneitä ihmisiä. Olen koonnut blogiin ideoita ja ajatuksia omista kirjoistani ja arvostamiltani henkilöiltä.

Etätyö

Teen työtä vaihtelevissa paikoissa. Kotona, Keravan toimistolla, Vallilan toimistolla. Kahviloissa ja asiakkaan luona. Neukkareissa. Tässä 5 vinkkiä miten mä olen oppinut tehostamaan etätyötä.





Etätyötä voi tehdä missä vaan. Kuva Rayongista Thaimaasta.



Kannattaako työnteko?

Kyllä työnteko kannattaa. Tuloloukkuja kun vielä voidaan vähän enemmän poistaa, niin työnteko saadaan kannattavammaksi. Haastattelin myös poikaani aiheesta: Kannattaako työnteko? Haastattelussa poikani, Veeti 7v?

Startupeille vinkkejä

Kirjoitin tänä vuonna myös täydellisen lunttilapun, mitä startup -yrittäjän tulee tietää.





Bisnekseni ei menesty mitä teen? Myy firma Ilelle, se keksii miten sen saa tuottamaan. LoL.



Kokeile tänään ennen nukahtamistasi: anna ajatuksiesi virrata ja mieti minkälainen olisi unelmapäiväsi. Mieti mitä tekisit jos sinulla olisi miljardi euroa. Mieti mitä tekisit jos voisit turvallisesti lopettaa nykyisen työsi tai opiskelusi ja vaihtaa ihan johonkin muualle.

Menestystä ja hymyä elämääsi!

Ilkka O. Lavas

sarjayrittäjä





Vuonna 2014 syntyy uusia ammatteja kuten tunnetilajournalisti, häshtägjournalisti. Bloggaaja ammattina tulee myös MOL -hakukriteereihin arvaa Ilkka O. Lavas

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Z-sukupolvi ryntää työelämään

Z-sukupolvi (1995-2010)
Syntynyt kännykkä kädessä.
Kasvanut digihärvelien kanssa.
Ei tiedä maailmasta, jossa ei ollut nettiä.
Ei tiedä maailmasta, jossa puhelimissa oli langat.
Ei tiedä maailmasta, jossa piti sopia tapaaminen
Stockan kellon alle ja sitten siellä odoteltiin.
Z-sukupolvi on aina online.
Z ajattelee itseään.
Z haluaa olla vapaa.
Tänä keväänä valmistuu jo sitten Z-sukupolven nuoria oppilaitoksista. Niin. Todellakaan ei puhuta Y-sukupolvesta vaan Z-sukupolvesta.

Sukupolvet ikäluokittain

X-sukupolvi: 1970-1980, "Rock"
Y-sukupolvi: 1981-1995, "Facebook -opiskelijat" "Millenium -sukupolvi"
Z-sukupolvi: 1995-2010, "Epäjohtaminen"
Suuret ikäluokat: 1948-1964
Veteraanit (syntyneet ennen vuotta 1947)

Lähde 2013 Rebecca Piekkari / Aalto Yliopisto
Yksilön odotukset työelämästä vaihtelevat eri ikäisillä. Eri ikäiset arvostavat hieman eri asioita.
Alle 30v: uralla eteneminen ja työn merkityksellisyys on tärkeää
Alle 40: joustavuus ja työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino
Alle 50: työsuhteen jatkuvuus ja ammatillinen kehittyminen
Alle 60: työsuhteen turvallisuus ja edut
Nousevasta Z-sukupolvesta on Tulganin (2009) tutkimuksissa sanottu seuraavaa:
  • He ovat haluttomia oikeasti sitoutumaan työnantajaasi.
  • Heistä ei kirveelläkään saa pitkäaikaista työntekijää.
  • He haluavat huipputyön heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien.
  • Heistä työnteon pitää olla hauskaa.
  • He eivät välitä nousujohteisesta urasta
  • Raha ja rahalliset etuudet eivät heitä motivoi.
  • He eivät kunnioita vanhempia kollegoitasi.
  • He oppivat ja ahmivat uutta tietoa läppärin kautta.
  • Heistä ei ole hyväksi johtajaksi, koska he keskittyvät liikaaitseensä.
Miten Z-sukupolvea johdetaan?
Raamit
• Ei käskytystä ja hierarkioita, vaan puitteet ja haasteita!.
Itsenäisyys
• Tilaa hengittää.
Palaute
• Reaaliaikainen kaksisuuntainen kommunikaatio on itsestäänselvyys.
Luottamus
• Integriteetti, avoimuus, läpinäkyvyys, individualistien yhteisöllisyys.

Lähde Tienari, Piekkari / Epäjohtaminen

 ”Kun osa ihmisistä nauttii integroidusta maailmankylästä, jossa ei ole fyysisiä ja henkisiä rajoja, muut luovat heille siihen tarvittavan infrastruktuurin. Jonkun pitää siivota, kokata ja hoitaa sairaat. Jonkun pitää valaa sementtiä, korjata roskat ja ajaa bussia. Edelleen.” - Janne Tienari & Rebecca Piekkari

Uusi työntekijäsukupolvi  arvostaa leikkimielisyyttä, pelillisyyttä, rehellisyyttä verkostoja ja nopeutta. Vapaus ja individualismi on heille itseisarvoja. Tämä vaatii johtajilta hyvää ihmisten johtamista, esimerkkiä ja mukavuusalueen reunoilla keikkumista.

Nyt valmistuvat nuoret ajattelevat induvidualistisemmin kuin edeltäjänsä. He haluavat ottaa vastuun omasta elämästään itselleen. Nyt valmistuvat nuoret haluavat ottaa vastuun urakehitysksestään pois pomoilta ja organisaatiolta. He ovat valmiita vaihtamaan työpaikka nopeammin kuin kukaan ennen kehittyäkseen työurallaan ja kasvaakseen ammattilaisena.

Tarjotaan nuorille kasvun paikkoja ja annetaan Z-sukupolven edustajille mahdollisuuksia näyttää kyntensä.




Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä

Seuraa minua Twitterissä: @lavas

Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas


ps.
Tilaa tuore kirjani: Pysäyttämätön yrittäjyys 2013
tai lataa tästä ilmaiset maistiaiset yrittäjyyskirjasta.



keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pysäyttämätön yrittäjyys -kirjan julkistuspuhe



Pysäyttämättömyys
ja
yrittäjyys
puhututtivat.
Kuvan otti Jesse Valli / www.city.fi
Tänään oli  Pysäyttämätön yrittäjä –kirjan julkistustilaisuus. Paikalla oli yli viisikymmentä yrittäjää, innovaattoria ja vaikuttajaa.

Pidin seuraavanlaisen puheen. Tässä puhe lyhentämättömänä:

Tervetuloa Pysäyttämätön yrittäjä –kirjan julkistustilaisuuteen.


Ennen kuin menen kirjaan syvemmälle, haluan kiittää teitä kaikkia kun olette tulleet tänne. Haluan kiittää erityismaininnalla seuraavia henkilöitä, joita ilman kirja ei olisi syntynyt: Kiitokset: Jukka Niemelä, Satu Vainio, Taneli Tikka, Matias Savolainen, Terhi Majasalmi, Ollis Leppänen, Ville Lähdesmäki, Teemu Arina, Martti Laosmaa, Kirsti Lonka, Jussi T. Koski, Jukka Hassinen, Susanna Rantanen, Jukka Hietanen, Severi Virolainen, Aki Antman,  Eero Lehti, Jorma Hämäläinen, Jussi Muurikainen, Hjallis Harkimo, Niko Papula, Juha Viitala, Tiina Eskola, Hanna Mäenpää, Katja Ståhl, Riitta Saarikangas, Juha Koponen, Kyösti Kakkonen, Saara Liukkonen
Erityiskiitokset mentoreilleni, valmentajilleni, yhtiökumppaneilleni, työkavereilleni, asiakkailleni, sukulaisilleni sekä yhteistyökumppaneilleni sekä perheelle, kun kestitte vaikka Thaimaan lomalla räpläsin kännykkääni ja kirjoitin tämän kirjan.

Moni on kysynyt minulta mistä kirjan nimi tulee ja miksi kirjoitin kirjan?

Olimme perheen kanssa lomalla Thaimaassa ja minä kun olen vähän tällainen levoton luonne, niin koko ajan pitää tehdä jotain. Siinä uima-altaalla sitten pohdin, että mitähän sitä tekisi. Funtsin että pitäisikö kirjoitella blogia vai lähteä prätkäilemään. Sitten jostain tuli mieleen kirja. Edellinen kirja minulta on tullut vuonna 2005 ja siitä on jo ikuisuus. Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja jotain olen tässä ehkä oppinut. Ajattelin, että näistä opeista voisi olla hyötyä jollekin.
Laskeskelin, että lomaa on jäljellä 25 päivää. Jos kirjoitan joka päivä 3-5 sivua, niin saan 75-100 sivua raakamateriaalia kasaan.  
Synnytin itselleni: HALUn kirjoittaa,  Unelma auttamisesta, Kirkas tavoite ja päivittäiset etapit.

Mikä kirjan aiheeksi?
Olin ennen lähtöäni pitänyt puheen Nuorten yrittäjien Hot Spot –tilaisuudessa ja kun kirjoitin puhetta, mietin mitä haluan sanoa muille yrittäjille. Pidin puheen aiheesta: ”Meitä yrittäjiä ei pysäytä mikään.”.

Meidät menestyvät yrittäjät erottaa tavallisista pulliaisista se, että haluamme kehittyä, haluamme kasvaa. Kun aloitimme bisneksemme meillä ei ollut mitään. Pian kohtasimme ensimmäiset haasteet, mutta selvisimme niistä ja  pääsimme niiden yli. Kasvoimme. Saimme ensimmäiset asiakkaat. Ensimmäisen satasen laskutusta, sitten tonnin. Törmäsimme pian uusiin haasteisiin, mutta emme kääntyneet vaan taistelimme sisulla läpi harmaan kiven. Sisulla. Opimme ja kasvoimme ihmisinä. Pian meni rikki kymppitonni. Sitten sata tonnia. Vaikka liikevaihtoa on kertynyt, upeampaa on silti ollut tämä seikkailu mihin olemme päässeet ja kaikki ne kokemukset mitä olemme käyneet läpi. Korvaamattomia ovat nämä ympärillämme olevat ihmiset, joita tässä yrittäjäuramme aikana olemme oppineet tuntemaan.
Päätin kirjoittaa pysäyttämättömyys -aiheesta, koska sinnikkyys ja pysäyttämättömyys on meille suomalaisille valttikortti, jolle meillä sanastossa on jopa ihan oma sana: SISU.

Miksi yrittäjyys?


Peter F. Drucker määritti yrittäjyyden olevan asia, mitä moni ei ymmärrä. Voi olla yrittäjä vaikka ei toimi yrittäjämäisesti. Yrittäjyys ei ole pelkkää riskinottoa. Yrittäjyys on innovointia, rohkeutta, jatkuvaa kehittämistä. Voi toimia yrittäjämäisesti vaikka ei ole yrittäjä. Sellaisesta yrittäjyydestä puhutaan sisäisenä yrittäjyytenä.

Peter kiteyttää: Yrittäjyys on systemaattista innovointia joka sisältää merkityksellistä ja organisoitua muutosten etsimistä, muutosten systemaattista analyysia ja näiden muutosten tarjoaman mahdollisuuden taloudellista ja sosiaalista hyödyntämistä.

(Peter Drucker: Entrepreneurship is defined as ‘a systematic innovation, which consists in the purposeful and organized search for changes, and it is the systematic analysis of the opportunities such changes might offer for economic and social innovation.

1964: Peter Drucker An entrepreneur searches for change, responds to it and exploits opportunities. Innovation is a specific tool of an entrepreneur hence an effective entrepreneur converts a source into a resource.)

Kaksi sanaa:  Pysäyttämätön yrittäjyys. Loputonta innovointia ja mahdollisuuksien etsimistä systeemaattisesti.

Kirjasta pysäyttämätön yrittäjyys:


Pysäyttämätön on kuka tahansa, joka on oman elämänsä

herra. Pysäyttämättömyys on terveiden elämäntapojen

vaalimista.

Pysäyttämättömyys on sitä, että rakastaa elämää,

elää hetkessä ja unelmoi. Pysäyttämättömyys on sitä,

että asettaa tavoitteet ja saavuttaa ne.

Pysäyttämättömyys

on sitä, että antaa anteeksi ja on rohkea. Pysäyttämättömyys

on sitä, että hyväksyy oman rajallisuutensa ja on

realisti.

Pysäyttämättömyys on sinnikkyyttä ja suomalaista

sisua sekä tahtoa elää.

Jotkut ihmiset
alkavat elämään vasta kun käyvät lähellä kuolemaa.
Sydänkohtaus, syöpä, hirvikolari.
Pysähtyminen ja oman elämänarvojen uudelleen pohdiskelu
ei välttämättä tarvitse noin rajua ulkoista väliintuloa.

Luin Forbesia sunnuntaina. Siinä siteerattiin Paul B. Brownia,
jonka mukaan menestyvät ihmiset ottavat
  pieniä fiksuja askelia kohti tavoitteitaan.

Nostan tästä esiin kolme asiaa. Kolme sellaista asiaa, jotka
ovat samoja kuin omassa teoksessani.

1) Halu


Useimmat ihmiset eivät valitettavasti tiedä mitä haluavat. Siksi he eivät menesty.
Sinulla tulee olla kirkas tavoite, mitä haluat elämälläsi.
Kysy itseltäsi:
Minkä vuoksi elät?
Mitä sellaista teet tai teit tänään, joka vie sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi?
Mitkä ovat tämän kuukauden tavoitteesi?
Mitä lupasitkaan uudenvuoden lupaukseksi? Lupasitko jotain joka on
realistista saavuttaa ja oletko edistynyt aikeissasi?
Miksi tulit tänne?
Mitä haluat saada aikaan tällä viikolla?

Mieti mitä haluat ja jos oikeasti haluat, niin silloin myös voit saavuttaa tavoitteesi.
Menestyjistä sanotaan, ”Successful people are Dreamers with a deadline.”

Samaa toistan kirjassani:

#8 Uskalla unelmoida,
päätä aikataulu

Pysäyttämättömän unelmat auttavat hänen alitajuntaansa
tekemään pieniä päätöksiä ja suunnanmuutoksia matkan
varrella. Pysäyttämätön kuitenkin ymmärtää, ettei pelkkä
haaveilu vie häntä kohti unelmaa, vaan tarvitaan rivakkaa
toimintaa. Pysäyttämätön yrittäjä onkin etevä löytämään
uusia keinoja ja ryhtymään tuumasta toimeen.

Olen itse usein unelmoinut tavoitteista, joista en ole edes
uskaltanut kertoa muille. Unelmat ovat kuitenkin auttaneet
minua edistämään sellaisia asioita, jotka vievät kohti päämäärääni.
Unelmointi on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on päättää
aikataulu. Suuret innovaattorit ovat unelmoijia, joilla on
määriteltynä deadline.

Elämä on unelma. Vain sinä voit toteuttaa unelmasi.
Anna unelmillesi mahdollisuus toteutua ja päätä aikataulu,
jonka mukaan haluat unelmasi toteutuvan.

  2) Tekeminen



Kaikki hyvä lähtee tekemisestä. Tekeminen ja yrittäminen ovat verbejä. Yrittäjähenkisyys on asenne, jolla tekemistä tehdään. Yrittäjyys on tekemistä oikea asenteella. Ilman tekemistä ei tapahdu mitään. Oikeasuuntainen tekeminen vie sinua eteenpäin.

Tehkääpäs nyt jotain, vaikka kysykää toisiltanne:
- Mistä asioista olet kiitollinen elämässäsi. Kerro vieressä olevalle ihmiselle 1-3 asiaa, mistä olet kiitollinen. Kiitollisuuden asiat voivat liittyä työhön, vapaaehtoistyöhön, perheeseen, terveyteen, säähän,  mihin vain.
Toinen tehtävä:
- Mitä hyvää muutosta HALUAT saada aikaan tänä vuonna? Aikaa pari minuuttia. Vastaukseksi riittää myös ettei tiedä, jos ei oikeasti tiedä. Vastaus voi olla eri skenaarioita lyhyellä tai pitkällä jänteellä.  Kysy vierustoveriltasi Mitä hyvää muutosta HALUAT saada aikaan tänä vuonna?
Kiitos. Nyt olette tehneet jotain. Tekeminen on tärkeintä. Muistakaa, että tekeminen on verbi.
TEKEMINEN ON TÄRKEINTÄ!



3) Oppiminen



Fiksuus on oppimista. Havaintojen tekemistä. Omien toimien peilaamista.
Menestyvä ihminen tutkii ja analysoi omia tekemisiään ja oppii niistä,
jotta voi ottaa seuraavat askeleet entistä vahvempana ja viisaampana.
viisautta ei voi lukea kirjoista.

Aristoteles summasi tämän hyödyllisesti: viisaus tulee kokemusten
jälkeisestä pohdinnasta. Viisaus ei synny  pelkästä pohdinnasta. Eikä viisaus löydy pelkästä
kokemuksesta  koska jos et nöyrästi pohdi mitä kokemastasi voisit oppia, niin kehitystä ei tapahdu.



Lopuksi kirjasta poimittuna:
Pysäyttämättömän salainen resepti

Sisu on tärkeä osa pysäyttämättömyyttä.
Siihen kuuluu myös henkinen ja fyysinen hyvinvointi.
Pysäyttämättömyys on terveyttä, treenaamista,
unta, latautumista ja lepoa.
Pysäyttämättömyys on uusiutumista,
tasapainoista elämää ja rehellisyyttä itselle.
Pysäyttämättömyys on innostumista,
nöyrtymistä. Sitä, ettet anna periksi.
Pysäyttämättömyys on sitä, että oppii virheistään.
Se on hullua rohkeutta ja elämän rakastamista.
Pysäyttämättömyys on anteeksiantoa,
anteeksipyyntöä ja iloa onnistumisista.
Pysäyttämättömyys on kiittämistä,
kiitoksen saamista ja uuden luomista.
Pysäyttämättömän elämä on tasapainoista.
Sinussa on pysäyttämättömyyttä.
Löydä se. Pidä siitä hyvää huolta.

Pidä hyvää huolta itsestäsi,
pidä hyvää huolta pomostasi.
Pidä hyvää huolta ystävistäsi.
Pidä hyvää huolta perheestäsi.
Pidä hyvää huolta työkavereistasi ja asiakkaistasi.

Kaikkein tärkeimpänä:
Pidä hyvää huolta itsestäsi,
Mieti, miten johdat itseäsi ja miten
muita. Sinulla on vain yksi elämä. Elä se.

Tutustukaa toisiinne, haastakaa toisianne
kysymällä. Kysy vähintään kahdelta täällä:
mitä unelmia ja tavoitteita sinulle on ja mitä haluat elämältäsi?


Kirjan viimeiset sanat: Hymyile nyt. Nosta peukkusi ylös. Nauti tästä tilaisuudesta.

Tervetuloa! Malja elämälle ja elämänhalulle!
Muista: Meitä ei pysäytä mikään!




Ilkka O. Lavas
sarjayrittäjä

Seuraa minua Twitterissä: @lavas

Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas


ps.
Tilaa tuore kirjani: Pysäyttämätön yrittäjyys 2013
tai lataa tästä ilmaiset maistiaiset yrittäjyyskirjasta.