![]() |
Poikani tienaavat viikkorahoja työn teolla. |
Keskustelimme kaveriporukalla lasten kasvattamisesta. Eräs
kertoi ystävästään, joka on niin shoppailuaddikti, että antaa lastensakin ostaa
mitä tahansa ja on aina rahapulassa. Jos sitten pitää tehdä isompi hankinta, tai vaikkapa pesukone hajoaa, niin on aina kutsuttava sukulaisia apuun. Viimeistään äiti
aina pelastaa kun tytär on rahapulassa.
Haastattelin erästä yrittäjätuttavaani taannoin ja hän kertoi tarinaa elämästään. Tämä tarina liittyy edelliseen koska hänenkin äitinsä oli aina pelastanut rahapulasta. Äidin lähdettyä toisille
metsästysmaille hän säikähti, että kuka nyt pelastaa minut pälkähästä. Rahan käyttö oli holtitonta ja rahat
tuli usein käytettyä jo hyvissä ajoin etukäteen ja kun palkkapäivä koitti, niin
tili tuli ja tili meni samantien.
Rahankäyttö meni yrittäjäystävälläni niin holtittomaksi, että yrittäjänä
ollessaan hänen omat rahat ja yrityksen rahat menivät sekaisin, eikä
verottajalle jäänyt penniäkään. Nimismiehelle
oli jo kertynyt iso nippu velkoja eikä kaverini uskonut ikinä niistä
selviävänsä.
Sitten jotain mystistä tapahtui. Kohtaaminen ulkoisen peilin kanssa, asteroidi putosi taivaalta tai jotain yhtä ihmeellistä. Kaverini sai neuvon, että menisi
selvittämään nimismiehen kanssa velka-asiansa. Neuvo kuulosti varteenotettavalta ja syntyi halu selvittää vanhat sotkut. Ystäväni pelkäsi tätä tilannetta, sillä nimismies oli monesta jutusta jo vanha tuttu. Hän keksi heti tuhansia muita tekosyitä, jolla todellisen velkataakan kohtaamisen olisi
voinut välttää.
On kannettava itse oma vastuunsa hölmöilyistään
Tekosyy ovat tekosyitä ja niitä voi keksiä loputtomasti. Pitää katsoa peiliin. On kannettava itse oma vastuunsa hölmöilyistään. Onneksi ystäväni uskalsi kohdata pahimman pelkonsa ja marssi
nimismiehen juttusille.
Nimismies meinasi ensin nauraa hänet pois kun laski, että velkataakka on niin iso ettei sitä saa ikinä maksettua. Onneksi karskin huumorin keskeltä löytyi nimismieheltä viisautta. He sopivat maksuohjelman ja solmivat velkasaneeraussopimuksen. Ystäväni sanoi, että ne summat joita hän nimismiehelle kantoi kerran kuussa olivat niin naurettavia, ettei niillä voinut edes korkoja lyhentää.
Nimismies meinasi ensin nauraa hänet pois kun laski, että velkataakka on niin iso ettei sitä saa ikinä maksettua. Onneksi karskin huumorin keskeltä löytyi nimismieheltä viisautta. He sopivat maksuohjelman ja solmivat velkasaneeraussopimuksen. Ystäväni sanoi, että ne summat joita hän nimismiehelle kantoi kerran kuussa olivat niin naurettavia, ettei niillä voinut edes korkoja lyhentää.
"Summat joita lyhensin velkasaneerauksessa
olivat niin naurettavia, ettei niillä saanut
edes korkoja maksettua".
Joululahja nimismiehen konttorilla
Kymmenen vuotta kului ja ennen joulua nimismies soitti ja pyysi kahville että siellä odottaisi häntä joululahja. Ystäväni ihmetteli, että mikä joululahja se sellainen joululahja on että ei nimismiehen luona pitää hakea. Ei nimismiehen luona mitään joululahjoja voi olla ja että miksi vielä kahvillekin?
Kahvittelun aika tuli ja nimismies mukavasti kertoili, että
tässä olisi sinulle nyt sellainen joululahja, että kaikki nuo sinun velat ovat
vanhentuneet. Olet nyt velaton. Kokonaan velaton. Kaikki on pöydältä on
putsattu ja vanhat sotkut siivottu. Olet vapaa. Hyvää joulua.
Ystäväni ei ollut uskonut että hänestä tulisi ikinä veroja
maksavaa kunnollista kansalaista. Tuli kuitenkin velaton, yhteiskuntakelpoinen
kansalainen. Ystäväni maksaa veronsa ja käy nykyään normaalisti töissä.
”Velkasaneeraus oli helvetin kova juttu. Sen jälkeen alkoi
ahdistamaan jos tili meinasi alkaa huventua kun ennen saneerausta tili oli jo
otettu kottina paljon ennen palkkapäivää ja ja jo käytettykin.”
Olen miettinyt lasten kasvatusta ja ajatellut, että ehkä
lapsille on hyvä opettaa rahan käytön perusasioita: meillä viikkorahaa saa
vasta kun huone on siivottu, lisätienestejä voi saada kun keittää aamukahvit vanhemmille,
vie roskapussit tai auttelee muuten kotitöissä. Haluan opettaa että raha pitää
tienata. Haluan opettaa että lainat on maksettava ja että säästäväisyys on
hyve. Haluan opettaa, että kun kuluttaa vähemmän kuin tienaa, niin rahaa jää
säästöön.
Raha voi sekoittaa monen elämän, samoin rahattomuus.
Annetaan lapsillemme sellaisia eväitä oman elämän taloudenpitoon, jotta heillä
on mahdollisuus kasvaa kunnon kansalaisiksi.
Ystävälläni vasta velkasaneeraus opetti hallitsemaan omaa rahankäyttöä. Miten me voisimme kasvattaa lapsiamme niin, ettei heidän tarvitsisi opetella rahan käytön perusasioita ulosottomiehen kanssa?
Raha ei ole tärkeää, mutta on turvallisempaa kuluttaa vähemmän kuin mitä tienaa!
Ilkka O. Lavas
kasvuyrittäjä, sarjayrittäjä
kasvuyrittäjä, sarjayrittäjä
Linkattaisko LinkedIn:ssä?
http://www.linkedin.com/in/ilkkaolavas
Seuraa minua Twitterissä:
http://twitter.com/#!/lavas
Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas
Kommentit
Lähetä kommentti