![]() |
Yrittäjän roolit -kaavio |
Yhden miehen firmassa yrittäjä on kaikkea siivoojan ja toimitusjohtajan väliltä. Silloin osaaminen, rohkeus ja ahkeruus ovat tärkeitä yrittäjän ominaisuuksia.
Kun toiminta kehittyy isommaksi, ja yrityksessä on useita työntekijöitä tai osakkaita, alkaa yhteistyön merkitys korotustumaan. Perheyrityksessa ja tiimiyrityksessä ei pärjää enää diktatuurilla vaikka usein onkin hyvä, että yhdellä ihmisellä on selkeä enemmistö ja muut sparraavat, haastavat ja tukevat pääomistajaa.
Kun yritys kasvaa pieneksi yritykseksi, korostuu johtaminen. Jos yrittäjä itse ei ole johtaja-ainesta, tulee hänen palkata tässä vaiheessa toimitusjohtaja tai myynnin johtaja tms yritykseen.
Keskisuureksi yritykseksi kasvaessaan yritys tarvitsee selkeää organisoitumista. Tähän vaiheeseen kasvaminen on kaikkein haastavinta, koska perhemäisyys väistämättäkin vähenee. Ihmisillä alkaa olla selkeät toimenkuvat kun pienemmässä firmassa kaikki tekivät kaikkea mitä piti tehdä.
Suurissa yrityksissä johtamisjärjestelmät ovat tärkeitä. Mitä mittaamme myynnissä ja mitä tuotannossa. Miten palkitsemme. Miten optimoimme toimintaamme ja tuloksentekoamme.
Yrittäjänä sinun tulee varautua olemaan eri rooleissa eri yrityksen vaiheissa. Nauti kasvusta, nauti kehittymisestä. Nauti uusista haasteista.
Muista, meitä ei pysäytä mikään!
Ilkka O. Lavas
kasvuyrittäjä, sarjayrittäjä
kasvuyrittäjä, sarjayrittäjä
Linkattaisko LinkedIn:ssä?
http://www.linkedin.com/in/ilkkaolavas
Seuraa minua Twitterissä:
http://twitter.com/#!/lavas
Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas
Kommentit
Lähetä kommentti