Siirry pääsisältöön

Moderni kilpailuttaminen

Pysäyttämätön yrittäjyys -kirjan kannet

Olen kirjoittamassa kirjaa yrittäjyydestä. Kansien design on tärkeä, koska kansi antaa ensivaikutelman kirjaan.
“Boys think girls are like books,
If the cover doesn't catch their eye
they won't bother to read what's inside.”
― Marilyn Monroe
Kannen pitää toimia hyvin ebook -kirjakaupoissa, mutta myös painetussa kirjassa. Guy Kawasaki antoi kirjassaan APE vinkin, että kannattaa tehdä pari eri versiota kirjasta: toinen painettua varten ja toinen postimerkinkokoista ekirja-verkkokauppaa varten. Guy oli teettänyt kirjansa kannet 99designsissa. Olin kuullut 99designsista mutta luulin, että sillä voi kilpailuttaa vain käyntikortteja ja logoja.

Pyry Lehdonvirta on myös kirjoittelemassa kirjaa ja hän havaitsi myös tämän oivan keinon kilpailuttaa kansia. Kokeilin tästä innostuneena myös samaa. Kirjan kansia voi käydä ihmettelemässä 99designs.com:ssa.

Ehdotuksia on tullut yhteensä 109 kpl sunnuntai-torstai ajalla. Näistä finaalikierrokselle valitsin 6 taiteilijaa, joilla on nyt 3 vuorokautta aikaa parantaa teoksiaan.

Olen saanut palautetta kansista eri maalaisilta ihmisiltä: suomesta, saksasta, jenkeistä. Jännittävää nähdä miten erilaisista kansista ihmiset pitävät. Toiset pitävät rempseistä ja toiset hillityistä. Tämän kilpailun parasta antia on monikulttuurisuus: kansien suunnittelua ei rajaa yksi kulttuuri ja näinollen voin valmiiksi hahmotella kansi-ajatuksia kansainvälistä painosta ajatellen.

Raportoin etenemisestä ja päivitän tätä blogausta.

Muista, meitä ei pysäytä mikään!


Ilkka O. Lavas
kasvuyrittäjä, sarjayrittäjä

Linkattaisko LinkedIn:ssä?
http://www.linkedin.com/in/ilkkaolavas
Seuraa minua Twitterissä:
http://twitter.com/#!/lavas
Tilaa Facebook -päivitykseni:
http://www.facebook.com/ilkkaolavas



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Konkariyrittäjän vinkit aloittavalle pk-yrittäjälle

20 vuotta yrittäjyyttä takana. Mitä olen oppinut? Tässä konkariyrittäjän vinkit aloittavalle pk-yrittäjälle haastattelusarja. Minua haastateltiin yrittäjäjulkaisuun. Tässä kysymykset ja vastaukset. Julkaisen ne lyhentämättömänä iloksesi. Toivottavasti niistä on rohkaisua elämääsi ja saat inspiraatiota ja menestyt. Mitä olet oppinut yrittämisestä sellaista, mitä olisit halunnut tietää ennen kuin aloitit yrittäjänä? Olen ollut nyt 20 vuotta yrittäjänä. Aloitin 17 vuotiaana.  Aloittamisesta on pitkä aika. Aluksi piti opetella  kaikki firman markkinoinnista lähtien. Piti yrittää olla vakuuttava.  Lähettelin a4:lle printtaamiani mainoksia yritysten pomoille ja soittelin perään. Kaikki piti tehdä  ja opetella itse. Uran aikana olen huomannut, että vaikkei jotain osaa, niin aina sen voi opetella ja jos jotain asiaa ei tiedä, niin aina voi kysyä. Kysyminen ei maksa mitään. Kannattaa myös asettaa tavoitteita. Aluksi tavoite voi olla pieni: oman palkan tienaaminen. Kun on päässyt

Jos saisit yhden ylimääräisen päivän mitä tekisit?

Tänään on karkauspäivä. Vähän niinkuin ylimääräinen päivä. Tänään on hyvä kysyä itseltä, mitä tekisin jos saisin yhden ylimääräisen päivän. Elämme joka päivä oravanpyörässä ja unelmoimme ylimääräisestä päivästä jolloin voisimme tehdä mitä vaan. Joku jopa nauttii oravanpyörässä olosta niin paljon, että haluaisi säästää vapaapäivän pahan päivän varalle. Mitä sitten tekisimme? Kysyin facebookista kavereiltani. Joku haluaisi pois töistä. Yksi haluaisi nauttia ulkona olosta ja lähteä pitkälle kävelylle. Kolmas haluaisi nukkua pitkään. Myös ystävien seurasta nauttimista voi tehdä ylimääräisenä vapaapäivänä. Päivä on kovin lyhyt aika toteuttaa suunnitelmallista ajankäyttöä. Tein alkuvuodesta itselleni viikko-ohjelman, mutta jos sen muuttaisi päivä-ohjelmaksi, niin siitä saisin itselleni tämän päivän tavoitteet. Oma viikko-ohjelmani oli siis aikaisemmasta ajanhallintaan liittyvästä bloggauksestani: Nukkuminen 7h Nukuin 7,5h. Hups pitkäks meni. Työ: keskimäärin 5,7h per päivä

Joy at work, Happy Entrepreneurs day

National Entrepreneurs day 5.9 You can Enjoy your work! Happy entrepreneurs day. Happy entrepreneurs day. This day is kind of a labor day, but today we enjoy about all thing that are good and great at our work. If we focus on one day thanking what good things we have, we don't have time to complain about small things. There is Thank God It's Monday -group on Facebook. The idea is to remember every monday that we are doing important work and that's why we should be happy to have thing called workweek when we join together at work and we do important things together. If all people would stop working all around the world, government goes to bankruptcy and the system collapses. Yes most of the people go to work everyday. We are there 1760 hours every year and that's why we should enjoy it and yes we can. We have a lot of nice things at our work why we go there. We have: Great People to work with Great Customers who with we can spend our good times G