Siirry pääsisältöön

3 tapaa pitää huolta työntekijöistä

Olen töissä palveluyrityksessä ja meillä yksi tärkeimmistä asioista on ihminen. Jos tehtaassa suurimman osan työstä tekee kone, niin meillä suurimman osan työstä tekee elävä, ajatteleva ihminen, jolla on tarpeita.

Tehtaassa laitteita pitää huoltaa, vaihtaa uudempiin, päivittää ja öljytä. Palveluyrityksessä tuotantokoneistoa, eli työntekijöitä pitää myös huoltaa, öljytä ja päivittää.

1. Päivitykset

Jatkuva oppiminen on varsinkin IT -alalla tärkeää, mutta niin on muillakin
aloilla. Aina voi oppia jotain asiakkaista, toimialasta, uusia palvelukieliä tai
tapoja. Ihminen oppii päivityksiä matkimalla, lukemalla ja kuuntelemalla.

Kuuntelupäivityksiä voi ajaa ihmisen käyttömuistiin luennoilla ja
seminaareilla, keskusteluilla sekä tietoiskuilla. Meillä esimerkiksi W3:ssa on
käytössä tekki-illat eli teknologia-illat, joissa käydään läpi jotain aihetta joko
sisäisen kouluttajan vetämänä tai ulkoisen kouluttajan vetämänä ja näin
asiantuntijan oma ammattitaito kehittyy ja samalla yrityksessä työtä
tekevien ihmisten osaamisen määrä lisääntyy.

Lukemispäivityksiä varten voi hankkia yritykseen kirjaston tai kannustaa
työntekijöitä hankkimaan kiinnostavia kirjoja luettavaksi.
Matkimispäivityksiä opitaan esimerkiksi kollegoilta tai kokeneemmilta.

Meillä on käytössä kisälli-oppipoika -tyyppinen ajattelu, jossa
kokeneemmat opastavat nuorempia asiantuntijoita.

Työssä oppiminen ja päteminen ovat ihmisen motivoitumiselle tärkeitä
tekijöitä.

2. Öljyäminen

Yhdessä tekeminen ja oleminen on mitä parhainta viihdettä. Meillä öljytään
ihmisten lihaksia ja aivoja yhteisillä illanvietoilla, viikottaisilla
sulkapallovuoroilla ja sählyvuoroilla. Kun asiantuntija on fyysisesti hyvässä
kunnossa, hän jaksaa myös paremmin töissä. Viime viikolla meillä kävi
töissä taikuri joka taikoi ihmisille hyvää mieltä ja innovaatiota ajatuksiin.

Taukotilassa meillä on pöytälätkä joka on kovassa käytössä ja mitä parhainta taukoviihdettä. Taukojen pitäisi työhyvinvointiasiantuntijoiden mukaan olla palauttavaa vastapainoa työlle. Esim facebookkaus tai musan kuuntelu voi olla hyvä taukoviihdettä jos tekee muuten fyysisesti rankkaa hommaa. Jos työ ei ole fyysistä, niin taukojumpan pitäisi olla mieluusti fyysistä ja energisoivaa.

3. Huoltaminen

Ihminen elää kiitoksilla ja kannustuksilla. Ihminen tarvitsee tietoa tulevasta
ja palautetta menneestä. Säännöllinen ja keskusteleva ilmapiiri auttaa
ihmista jaksamaan. Keskustelu on yksi tapa huoltaa työn tekijää.

Nukkuminen on yksi parhaimmista keinoista huoltaa ihmistä. Nukkumisesta
onkin tullut uusi harrastukseni, kun nyt olen jättänyt tv:n katselun
vähemmälle.

Lähdenpä tästä huoltoon. Muista sinäkin huoltaa itseäsi ja työntekijöitäsi.

jk. bloggerin päivitys söi alkuperäisen kirjoituksen, siksi uudelleenpostaus.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Zervant laskutusohjelma kokemuksia

Multa on tässä yrittäjäuran aikana kyselty monta kertaa mitä laskutusohjelmaa pitäisi käyttää? Mikä olisi hyvä kirjanpitotoimisto? Silloin tällöin törmään hyviin ohjelmiin ja vanhalla it-tuki -taustastani johtuen testailen näitä mielelläni. Sain laskutusohjelma Zervant laskutusohjelman koekäytöön ja sehän vaikutti ihan näppärältä.

Moni yrittäjä tekee töitä tuntilaskutuksella ja usein itsellänikin kävi niin, että tunteja unohtui laskuttaa. Nykyään on kätevää kun voi suoraan nettilaskutusohjelmaan kirjata tunnit. Testailin ja huomasin, että Zervantissa on tuntien kirjaus yllättävän helppoa ja tarvittaessa tunteihin voi lisätä myös laskutettavat kilometrit.




Tuntikirjanpidosta suoraan laskutukseen Mikään firma ei elä ilman laskutusta. Tuntien naputtelu tuntikirjauksista laskutusohjelmaan on mitä tylsintä hommaa. Onneksi Zervantista sai myös ihan perustyylikkään tuntiraportin ja näistä pystyy tekemään suoraan laskun ilman, että tietoja tarvitsee erikseen uudestaan syöttää. Tehokasta! 

Zerva…

Tee osakassopimus

Yrityksessä Z on kolme osakasta, joista yksi vastaa taloudesta ja firman käytännön asioiden pyörittämisestä, yksi myynnistä ja markkinoinnista ja yksi vastaa tekniikasta.

Kaikki lähtee liikkeelle hyvin: tuote saadaan valmistettua ja myynti starttaa. Menee puoli vuotta kunnes osakaskokouksessa todetaan että myynti ei vedä niin hyvin kuin suunniteltiin ja tavoitteista ollaan pahasti jäljessä. Tekniikasta vastaava ja firman pyörittämisestä vastaava ovat sitä mieltä, että myyntiä ei hoideta riittävän hyvin ja siksi he vaativat kolmannelta parempia myyntilukuja ja ponnistuksia. Todetaan, että alkuperäiset myyntitavoitteet ovat realistisia ja myynnistä vastaava lupaa tehdä toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.

Menee puoli vuotta taas eivätkä 2 osakasta ole vieläkään tyytyväisiä myyntiosakkaan työhön. Sovitaan taas ja myyntikaveri lupaa yrittää tehdä ponnistuksia.


Menee taas puoli vuotta ja muut osakkaat alkavat jo tavata osakassopimusta että oliko siinä esteitä lisähenkilöiden palkkaamisell…

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti Meillä oli eilen pikkujoulut ja oli sen verran tajunnan räjäyttäviä kokemuksia, että koin syytä jakaa teille rakkaat blogini lukijat vähän siitä strategiasta, miten minä suhtaudun pikkujouluihin.
1. Älä kangistu kaavoihin - suhtaudu uusiin juttuihin avoimin mielin
Meillä oli eilen firman (www.w3.fi, www.deitti.net, www.city.fi, www.suomikauppa.fi) pikkujoulut. Teemana oli "Tapaus tuntematon". Meille ei kerrottu etukäteen minne olemme menossa, mitä tulemme tekemään. Oli vain lista asioista, joita pitää ottaa mukaan.

Jouduimme jokainen siis jo ennen pikkujouluja valitsemaan: Olenko minä valmis kohtaamaan elämässäni asioita, joihin en voi vaikuttaa. Olenko minä valmis ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee? Olenko valmis kohtaamaan pikkujouluillan avoimin mielin ja valmiina sellaiseen mitä en tiedä etukäteen?

Meille ihmiselle tämä tuntemattoman kohtaaminen on usein asia, joka saa meidät pysymään mieluummin tutussa ja tu…