Siirry pääsisältöön

Osinkokone

Sijoittajaguru Warren Buffett sijoittaa yrityksiin, joissa on erinomainen johto, hyvä kilpailuetu ja hyvä osinkovirta. Pitkällä tähtäimellä ajateltuna johto ja kilpailuetu ovat tärkeitä, mutta tulos ja yrityksen osingonmaksukyky ovat varsinkin riskiä ottaneille omistajille ja yrittäjälle tärkeitä. Coca Cola on hyvä esimerkki yrityksestä, joka maksaa mukavasti osinkoja.

Menestyvän yrittäjän yritys tuottaa asiakkailleen ja ympäristölleen lisäarvoa ja tästä lisäarvona on tuloksena on tietenkin runsaasti verojen maksua yhteiskunnalle ja toivottavaa on, että verojen maksun jälkeen yritykselle jää voittoa jaettavaksi.

Omistajille maksettavat osingot ovat paras palkkio riskin ottamisesta. Toisaalta osinkojen maksu kertoo yrittäjän rahoitustarpeen näkemyksestä siten, että osinkoja maksavalla yrityksellä on varallisuutta ja kykyä maksaa osinkoja (vahva tase) ja se näin ollen tullee selviämään hyvin myös huonoista ajoista.

Siis muista maksaa osinkoja ja kasvata yrityksestäsi menestyvä osinkokone.

Ps. Ja jos joku kateellinen ajattelee että osingot olisivat verovapaita palkiintoja niin muistutan, että osingot eivät todellakaan ole mitään verovapaita: niitä verotetaan niin sekavasti yhteisöverolla, ansiotuloverolla ja pääomatuloverolla, että varmasti tietää maksaneensa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Zervant laskutusohjelma kokemuksia

Multa on tässä yrittäjäuran aikana kyselty monta kertaa mitä laskutusohjelmaa pitäisi käyttää? Mikä olisi hyvä kirjanpitotoimisto? Silloin tällöin törmään hyviin ohjelmiin ja vanhalla it-tuki -taustastani johtuen testailen näitä mielelläni. Sain laskutusohjelma Zervant laskutusohjelman koekäytöön ja sehän vaikutti ihan näppärältä.

Moni yrittäjä tekee töitä tuntilaskutuksella ja usein itsellänikin kävi niin, että tunteja unohtui laskuttaa. Nykyään on kätevää kun voi suoraan nettilaskutusohjelmaan kirjata tunnit. Testailin ja huomasin, että Zervantissa on tuntien kirjaus yllättävän helppoa ja tarvittaessa tunteihin voi lisätä myös laskutettavat kilometrit.




Tuntikirjanpidosta suoraan laskutukseen Mikään firma ei elä ilman laskutusta. Tuntien naputtelu tuntikirjauksista laskutusohjelmaan on mitä tylsintä hommaa. Onneksi Zervantista sai myös ihan perustyylikkään tuntiraportin ja näistä pystyy tekemään suoraan laskun ilman, että tietoja tarvitsee erikseen uudestaan syöttää. Tehokasta! 

Zerva…

Tee osakassopimus

Yrityksessä Z on kolme osakasta, joista yksi vastaa taloudesta ja firman käytännön asioiden pyörittämisestä, yksi myynnistä ja markkinoinnista ja yksi vastaa tekniikasta.

Kaikki lähtee liikkeelle hyvin: tuote saadaan valmistettua ja myynti starttaa. Menee puoli vuotta kunnes osakaskokouksessa todetaan että myynti ei vedä niin hyvin kuin suunniteltiin ja tavoitteista ollaan pahasti jäljessä. Tekniikasta vastaava ja firman pyörittämisestä vastaava ovat sitä mieltä, että myyntiä ei hoideta riittävän hyvin ja siksi he vaativat kolmannelta parempia myyntilukuja ja ponnistuksia. Todetaan, että alkuperäiset myyntitavoitteet ovat realistisia ja myynnistä vastaava lupaa tehdä toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi.

Menee puoli vuotta taas eivätkä 2 osakasta ole vieläkään tyytyväisiä myyntiosakkaan työhön. Sovitaan taas ja myyntikaveri lupaa yrittää tehdä ponnistuksia.


Menee taas puoli vuotta ja muut osakkaat alkavat jo tavata osakassopimusta että oliko siinä esteitä lisähenkilöiden palkkaamisell…

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti

5 juttua miten saat pikkujouluista enemmän irti Meillä oli eilen pikkujoulut ja oli sen verran tajunnan räjäyttäviä kokemuksia, että koin syytä jakaa teille rakkaat blogini lukijat vähän siitä strategiasta, miten minä suhtaudun pikkujouluihin.
1. Älä kangistu kaavoihin - suhtaudu uusiin juttuihin avoimin mielin
Meillä oli eilen firman (www.w3.fi, www.deitti.net, www.city.fi, www.suomikauppa.fi) pikkujoulut. Teemana oli "Tapaus tuntematon". Meille ei kerrottu etukäteen minne olemme menossa, mitä tulemme tekemään. Oli vain lista asioista, joita pitää ottaa mukaan.

Jouduimme jokainen siis jo ennen pikkujouluja valitsemaan: Olenko minä valmis kohtaamaan elämässäni asioita, joihin en voi vaikuttaa. Olenko minä valmis ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee? Olenko valmis kohtaamaan pikkujouluillan avoimin mielin ja valmiina sellaiseen mitä en tiedä etukäteen?

Meille ihmiselle tämä tuntemattoman kohtaaminen on usein asia, joka saa meidät pysymään mieluummin tutussa ja tu…